Valkoisiin puettu puolipyörtynyt nainen virui eräässä nurkassa nojaten seinään.
Muuan mies seisoi hänen edessään, käsivarret ristissä rinnallaan, pudistaen silloin tällöin päätänsä ja epäröiden puhua hänelle, pelosta, että hän tulisi jälleen tajuihinsa, hän kun näytti pyörtyneen.
Näiden kahden henkilön ympärillä liikuskeli sekaisin muita kuolemaantuomittuja, jotka nyyhkyttivät tai lauloivat isänmaallisia lauluja.
Toiset kävelivät pitkin askelin ikäänkuin paetakseen sitä ajatusta, joka kalvoi heitä.
Tämä oli tosiaankin kuoleman eteinen, ja kalustus teki sen tämän nimen arvoiseksi.
Näkyi oljilla täytettyjä ruumiskirstuja puoleksi avonaisina ikäänkuin kutsumassa eläviä luokseen: ne olivat leposijoja, väliaikaisia hautoja.
Suuri kaappi seisoi vastapäätä lasiovea seinän vieressä.
Muuan vanki avasi sen uteliaisuudesta ja peräytyi kauhusta.
Tämä kaappi sisälsi edellisenä päivänä mestattujen veriset vaatteet, ja pitkiä hiuspalmikoita riippui siellä täällä: niistä pyöveli sai juomarahoja myymällä ne sukulaisille, koska viranomaiset eivät velvoittaneet häntä polttamaan noita rakkaita pyhäinjäännöksiä.
Läähättäen, suunniltaan ollen oli Maurice tuskin avannut oven, kun hän jo oli nähnyt koko kuvaelman yhdellä silmäyksellä.