Hän astui kolme askelta huoneessa ja lankesi Genevièven jalkojen juureen.
Naisparka päästi kirkaisun, jonka Maurice tukahdutti huulillaan.
Lorin puristi itkien ystävänsä syliinsä; nämä olivat hänen ensimmäiset kyynelensä.
Kumma seikka! Kaikki nämä koolla olevat onnettomat, joiden tuli kuolla yhdessä, tuskin edes katselivat sitä liikuttavaa näytelmää, jonka nämä onnettomat, heidän vertaisensa, heille esittivät.
Jokaisella oli liiaksi mielenliikutuksen aihetta, ottaakseen osaa toisten mielenliikutukseen.
Nuo kolme ystävystä jäivät hetkeksi sanattomaan, kiihkeään ja melkein riemuisaan syleilyyn.
Lorin irtautui ensimmäisenä tuosta tuskallisesta ryhmästä.
"Sinut on siis myöskin tuomittu kuolemaan?" sanoi hän Mauricelle.
"Niin on", vastasi tämä.
"Oi, mikä onni!" kuiskasi Geneviève.