"Minkälainen on maasto?" kysyi Lorin.
"Meillä on täysin tarkka pohjapiirustus", sanoi harmaapukuinen; "paviljonki puutarhan kulmassa: kas tuolla: noustaan neljä porrasaskelmaa, näettekö tässä? Tullaan tasanteelle; oikealla on kansatar Dixmerin huoneuston ovi, tuo ikkuna, jonka näemme tuossa, kuuluu varmasti siihen. Taustalla, vastapäätä ikkunaa on ovi, josta mennään käytävään, ja käytävästä ovi petturin huoneeseen."
"Hyvä, siitä saa koko lailla tarkan maastontuntemuksen", sanoi Lorin; "kun on tuollainen pohjapiirros, voi kävellä silmät siteessä, sitä suuremmalla syyllä silmät auki. Lähtekäämme siis."
"Ovatko kadut hyvin vartioidut?" kysyi Maurice, jonka mielenkiinnon kaikki mukanaolevat luonnollisesti katsoivat johtuvan pelosta, että ritari pääsisi livahtamaan.
"Kadut, käytävät, kadunkulmat, kaikki", sanoi harmaapukuinen mies; "minä takaan, ettei hiirikään pääse ilman tunnussanaa".
Maurice värisi; nuo monet varovaisuustoimenpiteet panivat hänet pelkäämään, että hänen petoksensa olisi hyödytön.
"Kuinka paljon miehiä te nyt sitten pyydätte vangitaksenne ritarin?" kysyi harmaapukuinen.
"Kuinka paljon miehiä?" sanoi Lorin; "toivon Mauricen ja minun hyvin riittävän; eikö niin, Maurice?"
"Kyllä", sopersi tämä, "varmasti me riitämme".
"Kuulkaa", sanoi poliisimies, "ei mitään turhia kerskailuja; kykenettekö ottamaan hänet?"