"Maurice", sanoi hän, "nyt on kello yhdentoista korvilla, seutu on autio, tuossa on kivipenkki, joka näyttää olevan vartavasten laitettu kahdelle ystävykselle. Osoita minulle suosio antautua yksityiseen keskusteluun kanssani, kuten vanhan hallituksen aikana sanottiin. Annan sinulle sanani, etten puhu runomittaa."
Maurice katsahti ympärilleen ja tuli istumaan ystävänsä viereen.
"Puhu", sanoi Maurice nojaten raskaaksi käyneen päänsä kätensä varaan.
"Kuule, rakas ystävä, sanon sinulle erään asian ilman johdantoa, ilman kiertelyä, ilman selityksiä, että kuljemme perikatoamme kohti, sinä viet meidät perikatoon."
"Kuinka niin?" kysyi Maurice.
"Kuule, armas ystävä", alkoi Lorin uudelleen, "eräs yhteishyvänvaliokunnan päätös julistaa isänmaanpetturiksi jokaisen, joka on suhteissa mainitun isänmaan vihollisiin. Tunnetko sinä tämän päätöksen?"
"Epäilemättä", vastasi Maurice.
"Tunnet sen?"
"Tunnen."
"No niin. Minusta tuntuu, ettet ole mikään huono isänmaanpetturi. Mitä sanot siitä? kuten sanoi Manlius."