"Lorin!"
"Epäilemättä, ellet sinä katso isänmaanpalvojiksi niitä, jotka antavat asunnon, ruoan ja vuoteen Maison-Rougen herra ritarille; hän ei luullakseni ole mikään kiihkeä tasavaltalainen eikä ole tällä haavaa syytteessä syyskuun päivien toimeenpanosta."
"Voi, Lorin!" sanoi Maurice huokaisten.
"Se merkitsee", jatkoi siveyssaarnaaja, "että minusta sinä näytät olleen tai olet vielä liian hyvä ystävä isänmaanvihollisen kanssa. No, no, älä sano vastaan, rakas ystävä; sinä olet kuin Enkelados-vainaja, saisit vuoren sortumaan kääntyessäsi. Sanon sinulle siis toistamiseen, älä sano vastaan, vaan myönnä kiltisti, ettet enää ole kiihkeä tasavaltalainen."
Lorin oli lausunut nämä sanat niin lempeästi kuin saattoi ja oikein
Ciceromaisen sulavasti.
Maurice tekikin vastalauseensa vain viittaamalla. Mutta Lorin ei siitä välittänyt, vaan jatkoi:
"Voi, jos me eläisimme jonkinlaisessa kasvihuonelämmössä, kohtuullisessa lämmössä, jossa kasvitieteen sääntöjen mukaan ilmapuntari alituisesti osoittaa kuuttatoista astetta, sanoisin sinulle, rakas Maurice, että se on soreasti tehty, että se on hienosti tehty; olkaamme silloin tällöin hieman aristokraatteja, se tekee hyvää ja on hauskaa; mutta me paistumme tänään kolmenkymmenenviiden tai neljänkymmenen asteen lämmössä; ruokaliina polttaa, koska itse ollaan haaleita; koska on kuuma, tunnutaan itse kylmiltä; koska on kylmä, on epäilyttävä; tiedät sen, Maurice; ja kun ollaan epäilyttäviä, sinä olet liian älykäs, rakas Maurice, jotta et tietäisi, mitä ollaan pian sen jälkeen, tai oikeammin, mitä ei enää olla."
"No hyvä, tapettakoon minut siis ja päättyköön tämä juttu", huudahti
Maurice, "minä olen yhtäkaikki väsynyt elämään".
"Viime neljännestunnin kuluessa", sanoi Lorin. "Todellakaan ei ole kulunut kylliksi pitkä aika, jotta jättäisin sinut oman tahtosi valtaan; sitäpaitsi kun nykyaikana kuollaan, ymmärrät, että on kuoltava tasavaltalaisena, vaikka sinä tahtoisit kuolla aristokraattina."
"Voi, voi", huudahti Maurice, jonka verta rupesi kiehuttamaan syyllisyydentunnon aikaansaama sietämätön tuska; "voi, menet liian pitkälle, hyvä ystävä".