Lorin seurasi häntä yhä; hän olisi seurannut häntä helvettiin.
Katto paloi, tuli alkoi levitä portaisiin.
Läähättäen tarkasti Maurice ensin salin, Genevièven huoneen,
Maison-Rougen ritarin huoneen, käytävät ja huusi tukahtuvalla äänellä:
"Geneviève! Geneviève!"
Kukaan ei vastannut.
Tullessaan takaisin ensimmäiseen huoneeseen näkivät ystävykset tulenkielekkeiden alkavan tunkea ovesta. Välittämättä Lorinin huudoista ja viittauksista käyttää ikkunaa lähti Maurice liekkien keskelle.
Sitten hän juoksi päärakennukseen, harppasi pysähtymättä halki pihan, joka oli täynnä särjettyjä huonekaluja, pääsi ruokahuoneeseen, Dixmerin salonkiin, kemisti Morandin työhuoneeseen; kaikki nämä olivat täynnä savua, pirstaleita, ikkunalasinsiruja; tuli oli juuri levinnyt tähänkin talonosaan ja alkoi tuhota sitä.
Maurice teki samoin kuin paviljongissakin. Hän ei jättänyt ainoatakaan huonetta tutkimatta, ainoatakaan käytävää juoksematta sen päästä päähän. Hän astui alas kellareihin saakka. Ehkä oli Geneviève tulipaloa paetessaan hakenut sieltä suojaa.
Ei ketään.
"Tuhat tulimmaista!" sanoi Lorin, "näethän hyvin, ettei täällä saattaisi kestää muut kuin salamanterit, etkä sinä etsi kuitenkaan tätä tarunomaista eläintä. Lähde pois; kyselemme, kuulustelemme saapuvilla olevia; ehkä on joku nähnyt hänet."