Ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä.
Portaiden ensi askelmilla hän kohtasi kotiapulaisensa.
"Voi, kansalainen Lindey", huudahti tämä, "kuinka levottomiksi te olette meidät tehnyt!"
Sana meidät hämmästytti Mauricea.
"Teidätkö?" sanoi hän.
"Niin, minut ja sen pienen rouvan, joka teitä odottaa."
"Pienen rouvan!" toisti Maurice, jonka mielestä oli huonosti valittu hetki jonkun entisen ystävättären muistuttaa häntä; "teit hyvin kun ilmoitit sen; minä menen nukkumaan Lorinin luo".
"Voi, mahdotonta; hän oli ikkunassa, hän näki teidän nousevan ajurin rattailta, hän huudahti: Kas tuossa hän on."
"Ah, mitä se minua liikuttaa, tietääkö hän minun tulleen; minulla ei ole halua rakastaa. Lähde sisälle ja sano tuolle naiselle, että hän on erehtynyt."
Kotiapulainen teki jo liikkeen totellakseen, mutta pysähtyikin.