"Voi, kansalainen", sanoi hän, "te olette väärässä: pikku rouva oli jo hyvin surullinen, minun vastaukseni saattaa hänet vallan epätoivoon".
"Mutta kuka tämä rouva siis lopulta on?"
"Kansalainen, minä en ole nähnyt hänen kasvojaan; hän on kääriytynyt vaippaan ja itkee; siinä kaikki mitä tiedän."
"Hän itkee!" sanoi Maurice.
"Niin, mutta hyvin hiljaa, tukahduttaen nyyhkytykset."
"Hän itkee", toisti Maurice. "Maailmassa on siis olemassa joku, joka rakastaa minua niin paljon, että tulee siinä määrin levottomaksi minun poissaolostani?"
Ja hän lähti hitaasti portaita ylös kotiapulaisensa perässä.
"Täällä hän on, kansatar, täällä hän on!" huusi tämä syöksyen huoneeseen.
Maurice astui sisään hänen jäljessään.
Hän näki silloin salin nurkassa vavahtelevan muodon, joka peitti kasvonsa pielusten alle, naisen, jota olisi luullut kuolleeksi, ellei hän olisi vavahdellut kouristuksentapaisesti vaikeroiden.