"Hyvä Jumala", sanoi hän, "sekin mies, jonka luulin parhaimmaksi, on siis aina vain itsekäs!"
"Itsekäs, Geneviève, mitä te sillä tarkoitatte?"
"Mutta ettekö te sitten käsitä, että minä kärsin? Mieheni pakolaisena, veljeni henkipattona, taloni liekeissä, kaikki tämä yhden yön kuluessa, ja sitten tämä kauhea kohtaus teidän ja ritarin välillä!"
Maurice kuunteli ihastuneena, sillä hulluimmallekin intohimojen orjalle oli mahdotonta olla myöntämättä, että sellaiset yhteen kasaantuneet kiihtymyksen aiheet saattavat johtaa sellaisen tuskan valtaan kuin missä Geneviève oli.
"Niin, te olette tullut, kas siinä te olette, minä pidän teidät, te ette enää jätä minua."
Geneviève vavahti.
"Minne minä olisin mennyt?" sanoi hän katkerasti. "Onko minulla turvapaikkaa, suojaa, suojelijaa, muuta kuin se, joka on määrännyt hinnan suojeluksestaan? Voi, Maurice, raivoissani ja hulluna minä astuin Neuf-sillan yli, ja kävellessäni minä pysähdyin nähdäkseni tumman veden kohisevan siltakaarien kulmissa; se veti minua puoleensa, se lumosi minut. 'Tuolla on sinua varten, naisrukka', sanoin itselleni, 'tuolla on suoja; tuolla on lepo, jota ei häiritä; tuolla on unohdus'."
"Geneviève, Geneviève!" huudahti Maurice, "te sanoitte noin?… Mutta te ette siis rakastakaan minua?"
"Minä sanoin siten", vastasi Geneviève hiljaa; "minä sanoin siten ja tulin".
Maurice hengähti syvään ja vaipui polvilleen.