Vartiomies päästi molemmat naiset menemään; mutta tuskin he olivat nousseet neljääkään askelta talon synkkiä portaita, ennenkuin tapasivat Maurice Lindeyn, joka oli tulossa alas pihalle hetkiseksi.
Oli tullut jo melkein yö, joten heidän kasvonpiirteitään ei saattanut erottaa.
Maurice pysäytti heidät.
»Keitä te olette, kansattaret», kysyi hän, »ja mitä tahdotte?»
»Olen Sophie Tison», sanoi toinen naisista. »Olen saanut luvan tulla katsomaan äitiäni ja tulen nyt häntä tapaamaan.»
»Niin kyllä», sanoi Maurice; »mutta lupa koskee vain sinua, kansatar».
»Olen ottanut mukaani ystäväni, jotta meitä olisi ainakin kaksi naista täällä sotilaitten keskellä.»
»Varsin hyvin; mutta ystäväsi ei pääse sisälle.»
»Kuten haluatte, kansalainen», sanoi Sophie Tison puristaen ystävänsä kättä; tämä, joka nojasi seinää vasten, tuntui olevan hämmästynyt ja kauhuissaan.
»Kansalaiset vartiomiehet», huusi Maurice ylös portaita vartiomiehille, joita oli asetettu joka kerrokseen, »päästäkää kansatar Tison menemään, mutta hänen ystävänsä ei pääse. Hän saa odottaa portaissa, ja pitäkää silmällä, että häntä kohdellaan hyvin.»