Tuntematon nainen
Tämä ääni ilmaisi niin paljon pelkoa ja ylhäisyyttä toisiinsa yhtyneinä, että Maurice vavahti. Sähköiskuna oli tämä väräjävä ääni tunkeutunut hänen sydämeensä saakka.
Hän kääntyi vapaaehtoisiin sotilaihin päin, jotka neuvottelivat keskenään. Heitä oli nöyryyttänyt se seikka, että yksi ainoa mies oli saattanut pitää heitä kurissa, ja nyt he silminnähtävästi suunnittelivat tappionsa korvaamista. Heitä oli kuusi yhtä vastaan, ja kolmella oli kiväärit, muilla pistoolit tai keihäät. Mauricella oli vain sapelinsa. Taistelusta ei saattanut tulla tasaväkinen.
Nainenkin ymmärsi tämän seikan, sillä hän painoi päänsä rintaansa vasten ja huokasi.
Maurice seisoi silmäkulmat rypyssä; huuli oli halveksivasti koholla ja sapeli ulkona tupesta. Hän oli kahden vaiheilla, tuliko hänen noudattaa miehistä mieltään ja puolustaa naista vai kansalaisvelvollisuuttaan, joka käski häntä jättämään naisen heidän haltuunsa.
Äkkiä näkyi Bons-Enfants-kadun kulmassa välähtelevän useita kiväärinpiippuja ja kuului kulkuvartion tahdikkaita: askelia. Huomattuaan väenkokouksen kulkuvartio pysähtyi noin kymmenen askeleen päähän siitä, ja korpraalin ääni huusi: »Ken siellä?»
»Ystävä», huusi Maurice, »ystävä! Tule tänne, Lorin!» Mies, jolle tämä määräys annettiin, lähti marssimaan kahdeksan miehen etunenässä.
»Vai niin, se oletkin sinä, Maurice», sanoi korpraali, »jaha, elostelija, mitä sinä toimitat kadulla tähän aikaan?»
»Itsepähän näet, tulen Veljien ja Ystävien piirin kokouksesta.»
»Niin juuri, mennäksesi Sisarien ja Ystävättärien piirin kokoukseen.
Kyllähän se tiedetään.