»Kuitenkin olette sanonut minulle, että tyttönimenne oli Geneviève du
Treilly.»
»Niin sanoin, herra Maurice; sukuni oli rikas, mutta ei millään tavoin aatelia.»
»Ette luota minuun», sanoi nuori mies hymyillen.
»Oi, ei», sanoi Geneviève. »Amerikassa oli isäni joutunut ystävyyssuhteisiin hra Morandin isän kanssa. Hra Dixmer oli hra Morandin liikeasiain hoitaja. Kun hra Morand huomasi taloudellisen häviömme ja tiesi hra Dixmerin varakkaaksi, esitti hän tämän isälleni, joka vuorostaan esitteli hänet minulle. Näin, että naimiskauppa oli etukäteen päätetty, ja ymmärsin, että se oli perheen toivomus; en rakastanut enkä ollut milloinkaan rakastanut ketään; suostuin. Olen kolme vuotta ollut Dixmerin vaimo, ja minun täytyy sanoa, että näinä kolmena vuonna on mieheni ollut minua kohtaan niin hyvä, niin erinomainen, etten, tästä maun erilaisuudesta ja ikäerosta huolimatta, hetkeäkään ole katunut avioliittoani.»
»Mutta», sanoi Maurice, »silloin kun menitte naimisiin hra Dixmerin kanssa, hän kai ei vielä ollut tämän tehtaan johdossa?»
»Ei; asuimme Bloisissa. Elokuun 10 päivänä hra Dixmer osti tämän talon ja tehtaat, jotka kuuluvat siihen; jottei joutuisi tekemisiin työläisten kanssa, säästääkseen minua edes näkemästä sellaista, joka saattaisi loukata, kuten te Maurice, sanoitte, hiukan aristokraattisia tapojani, hän antoi minulle tämän paviljongin, jossa elän yksinäni, hiljaisesti, tapojeni ja toivomusteni mukaan ja onnellisena silloin, kun ystävä sellainen kuin te, Maurice, saapuu virkistämään minua tai ottamaan osaa haaveiluihini.»
Ja Geneviève ojensi Mauricelle kätensä, jota tämä suuteli kiihkeästi.
Geneviève punastui hiukan.
»Nyt, hyvä ystävä», sanoi hän vetäen kätensä pois, »nyt tiedätte, miten olen hra Dixmerin vaimo».
»Niin kyllä», vastasi Maurice katsellen Genevièveä kiinteästi silmiin; »mutta ette ole kertonut, kuinka hra Morand on tullut hra Dixmerin liikekumppaniksi».