»Minä itse sanoin Genevièvelle, että hän ottaisi Mauricen mukaansa turvakseen.»
»Kuulkaa», sanoi Morand, »saamme pian nähdä, ovatko nämä epäilyt oikeat. Pataljoonallamme on vartiovuoro Templessä kesäkuun 2 päivänä, siis viikon perästä; te olette kapteeni, Dixmer, ja minä olen luutnantti; jos pataljoonamme tai komppaniammekaan saa peruutuksen, kuten pari päivää sitten sai Butte-des-Moulinsin pataljoona, jonka sijalle Santerre asetti Gravilliersin pataljoonan, tiedämme, että kaikki on tullut ilmi, eikä meillä ole muuta mahdollisuutta kuin paeta Pariisista tai kuolla taistellen. Mutta jos kaikki käy kuten on suunniteltu…»
»Olemme hukassa yhtä kaikki», väitti Dixmer.
»Miksi niin?»
»Mutta eikö kaikki perustunut tämän kaupunginvirkamiehen apuun? Eikö juuri hänen pitänyt vaikka tietämättään avata meille tie kuningattaren luo asti?»
»Se on totta», sanoi Morand alakuloisena.
»Näette siis», sanoi Dixmer taas, rypistäen kulmiaan, »että meidän on hinnalla millä hyvänsä uudestaan solmittava suhteet tuohon mieheen».
»Mutta jos hän kieltäytyy, jos hän pelkää itse joutuvansa vaaraan?» sanoi Morand.
»Kuulkaa», sanoi Dixmer, »menen kysymään Genevièveltä; hänhän oli viimeksi hänen seurassaan, ehkä hän tietää jotakin».
»Dixmer», sanoi Morand, »olen pahoillani, että sekoitatte Genevièven kaikkiin juoniimme; ei niin, ette pelkäisin hänen antavan ilmi jotakin varomattomasti, hyvä Jumala, mutta esittämämme osa on kauhea, ja minä sekä häpeän että säälin asettaa naisen päätä pelimme panokseksi.»