»Naisen pää», vastasi Dixmer, »painaa yhtä paljon kuin miehenkin siellä, missä juonet, viattomuus tai kauneus voivat aikaansaada yhtä paljon tai joskus enemmänkin kuin voima, valta ja rohkeus; Genevièvellä on sama vakaumus ja samat harrastukset kuin meilläkin; olkoon hänellä sama kohtalokin.»
»Kysykää sitten, rakas ystävä», vastasi Morand; »olen sanonut mitä minun tuli sanoa. Geneviève on joka suhteessa arvokas siihen tehtävään, jonka hänelle annatte, tai oikeammin, jonka hän itse on ottanut. Marttyyrit tehdään pyhimyksistä.»
Ja hän ojensi valkean, naisellisen kätensä Dixmerille, joka puristi sitä lujissa kourissaan.
Dixmer kehoitti Morandia ja tovereitaan olemaan enemmän varuillaan kuin koskaan ennen ja lähti sitten Genevièven luo.
Geneviève istui pöydän ääressä kumartuneena katsellen koruompelusta.
Hän kääntyi kuullessaan oven avautuvan ja näki Dixmerin.
»Oi, tehän se olette, hyvä ystävä», sanoi hän.
»Niin», vastasi Dixmer tyynesti hymyillen; »olen saanut Maurice-ystävältämme kirjeen, josta en ymmärrä mitään. Lukekaapa se ja sanokaa, mitä siitä ajattelette.»
Geneviève otti kirjeen käteensä, jonka vapisemista hän ei kaikesta itsehillinnästä huolimatta voinut salata, ja alkoi lukea.
Dixmer seurasi silmillään hänen lukemistaan rivi riviltä.