»Mikä niin?» kysyi Geneviève kääntyen mieheensä päin hämmästyneenä.
»Jotta vaarasta ei jäisi rahtuakaan jäljelle; Maurice saattaa olla paremmin perillä salaisista asioistamme, kuin mitä aavistammekaan. Se, mitä luulette tekosyyksi, saattaakin olla todellista. Kirjoittakaa hänelle pari sanaa.»
»Minäkö?» sanoi Geneviève vavahtaen.
»Niin, te juuri; sanokaa, että te olette avannut kirjeen ja että haluatte saada siihen selityksen; silloin hän tulee tänne, voitte tutkia häntä ja arvata helposti, mistä on kysymys.»
»En suinkaan», huudahti Geneviève, »en voi täyttää pyyntöänne; minä en tee sitä!»
»Rakas Geneviève, kun niin suuret edut kuin ne, jotka ovat meidän vastuullamme, ovat vaarassa, kuinka voivat itserakkauden kurjat vaatimukset saada teidät perääntymään?»
»Olen sanonut teille mielipiteeni Mauricesta, hyvä herra», vastasi Geneviève; »hän on rehellinen, hän on ritarillinen, mutta oikullinen, enkä minä tahdo alistua kenenkään muun kuin mieheni vallan alle».
Tämän vastauksen hän antoi niin rauhallisesti ja niin varmasti, että Dixmer ymmärsi enemmät pyynnöt ainakin tällä hetkellä turhiksi; hän ei siis vastannut sanaakaan, katsahti Genevièveen salaa, painoi kätensä hiestyneelle otsalleen ja lähti ulos.
Morand odotti häntä levottomana. Dixmer kertoi hänelle koko keskustelun sana sanalta.
»Hyvä», vastasi Morand, »jättäkäämme tämä asia ja älkäämme ajatelko sitä enää. Mieluummin kuin tuottaisin rahtuakaan huolta vaimollenne, ennemmin kuin loukkaisin Genevièven itsetuntoa, luovun…»