»Myönnän sen», sanoi Maurice hymyillen katkerasti.
»Palatkaamme nyt», jatkoi Dixmer, »käyntini aiheeseen».
Maurice kumarsi, kuten tekee mies, jolla ei ole enää mitään sanottavaa, vaan joka odottaa toisen esitystä.
»Sanotte siis, että on puheita liikkeellä?»
»Niin on, kansalainen», sanoi Maurice.
»No niin, hyvä, puhukaamme avoimesti. Miksi otitte varteen jonkun toimettoman naapurin lörpötyksen? Eikö teillä, Maurice, ole puhdas omatunto ja Genevièvellä nuhteettomuutensa?»
»Olen nuorempi teitä», sanoi Maurice, joka alkoi ihmetellä tätä itsepintaisuutta; »minä näen kai asiat herkemmin kuin te. Olen sen vuoksi sitä mieltä, ettei kysymyksen ollessa sellaisesta naisesta kuin Geneviève ole sallittava edes toimettoman naapurin turhaa lörpötystä. Sallikaa siis minun pysyä ensimmäisessä päätöksessäni, rakas Dixmer.»
»No hyvä, ja kun me kerran olemme hyvässä vauhdissa tehdä tunnustuksia, niin tunnustakaamme vielä muutakin.»
»Mitä sitten?» kysyi Maurice punastuen… »Mitä minun olisi tunnustettava?»
»Ettei politiikka yhtä vähän kuin huhut laajoista käynneistännekään minun luonani saa teitä jättämään meitä.»