»Pian», huudahti Dixmer; »kuulen jo herttaisen emännän puukenkien kopinan; ottakaa kaksi viinipulloa ja lähtekäämme ylös».
He ilmestyivät molemmat permantoluukun suulle juuri kun leski Plumeau astui sisään kantaen tuota kuuluisaa Brien juustoa, jota niin itsepäisesti oli vaadittu.
Hänen perässään tuli useita jääkäreitä juuston kauniin ulkonäön houkuttelemina.
Dixmer oli isäntänä: hän tarjosi komppaniallensa parikymmentä pulloa viiniä ja sillä välin kertoi Morand Curtiuksen uskollisuudesta, Fabriciuksen välinpitämättömyydestä sekä Brutuksen ja Cassiuksen isänmaallisuudesta; näille kertomuksille anneltiin melkein sama arvo kuin Dixmerin tarjoamalle Brien juustolle ja Anjoun viinille, eikä se arvo ollut vähäinen.
Kello löi yksitoista. Puoli kahdeltatoista vaihdettiin vartiot.
»Eikö Itävallatar tavallisesti ole kävelyllä kello kahdestatoista yhteen?» kysyi Dixmer Tisonilta, joka meni kojun ohitse.
»Puolesta päivästä kello yhteen, juuri niin.» Sitten hän rupesi laulamaan:
»Rouva kiipee torniin,
Ralla, ralla, lei,»
Tämä uusi pilalaulu sai kansalliskaartilaisilta osakseen yleistä naurua.
Heti sen jälkeen piti Dixmer niiden komppaniansa miesten nimenhuudon, joiden vuoro oli olla vartiossa kello puoli kahdestatoista puoli kahteen, käski heidän kiirehtimään aterioimistaan sekä Morandin tarttumaan aseisiinsa, jotta hän olisi valmiina asettumaan, kuten oli sovittu, tornin ylimpään kerrokseen, samaan tornin ulkonemaan, jonka taakse Maurice oli kätkeytynyt huomatessaan eräänä päivänä eräästä Porte-Foin-kadun ikkunasta kuningattarelle tehdyt merkit.