»Mutta», sanoi Geneviève arasti, »jos luulette hra Mauricen olevan niin tärkeän suunnitelmillenne…»
»Siinä määrin», vastasi Dixmer, »etten usko onnistuvani ilman häntä».
»No niin, miksi ette siis yritä uudelleen lähestyä kansalaista
Lindeytä?»
Genevièvestä tuntui kuin olisi, hänen mainitessaan nuoren miehen sukunimen, hänen äänensävynsä ollut vähemmän hellä kuin käyttäessä ristimänimeä.
»Ei», vastasi Dixmer pudistaen päätänsä, »ei, olen tehnyt kaikki, minkä olen voinut: uusi yritys näyttäisi omituiselta ja herättäisi varmasti epäluuloja; ei, Geneviève, katsokaa, minä näen pitemmälle kuin te tässä asiassa: Mauricen sydämen pohjassa on haava.»
»Haava?» kysyi Geneviève hyvin liikutettuna. »Voi, hyvä Jumala, mitä sillä tarkoitatte? Puhukaa, rakas ystävä!»
»Tarkoitan, ja te olette siitä yhtä varma kuin minäkin, Geneviève, että kansalaisen Lindeyn ja meidän väliemme rikkoutumiseen on olemassa syvempi syy kuin pelkkä oikku.»
»Ja minkä te siis luulette olevan syynä?»
»Luultavasti ylpeyden», sanoi Dixmer terävästi.
»Ylpeyden?»