»Tiedätte, Geneviève, etten milloinkaan vaadi teiltä mitään; pyydän ainoastaan. No niin, kuuletteko, pyydän, että kirjoitatte Mauricelle.»
»Mutta…» intti Geneviève.
»Kuulkaapa», jatkoi Dixmer keskeyttäen hänet, »joko on teidän ja Mauricen välillä olemassa vakavia riidan aiheita, sillä mitä minuun tulee, ei hän ole koskaan valittanut käytöstäni, tai johtuu epäsopunne jostakin lapsellisuudesta».
Geneviève ei vastannut mitään.
»Jos epäsopunne johtuu lapsellisuudesta, olisi teiltä hullusti tehty pitkittää sitä iankaikkisesti: jos sillä on vakava aihe, ei meidän ole, sillä kannalla kuin asiamme ovat, ymmärtäkää se, otettava huomioon arvokkuuttamme eikä itserakkauttamme. Emme voi asettaa vaakalaudalle nuorten riitoja, silloin kun äärettömät edut ovat kysymyksessä, uskokaa minua! Koettakaa voittaa itsenne, kirjoittakaa pari sanaa kansalaiselle Lindeylle, niin hän palaa.»
Geneviève mietti hetkisen.
»Mutta», sanoi hän, »eikö voisi löytää muuta keinoa, joka olisi vähemmän vaarallinen, jotta teidän ja hra Mauricen välille palaisi yhteisymmärrys?»
»Vaarallinen, sanotte te? Mutta sehän on päinvastoin ihan luonnollinen keino, niin minusta tuntuu.»
»Ei, ei minusta, hyvä ystävä.»
»Olette hyvin itsepäinen, Geneviève.»