»Kuinka luulet, että minä sen arvaisin?»
»Se on Arthémise.»
»Arthémise?» sanoi Maurice vaivaten muistiaan tämän nimen herättämättä minkäänlaisia muistoja hänessä.
»Niin, suuri tumma nainen, jonka tuttavaksi tulin viime vuonna… oopperatanssiaisissa, päättäen siitä, että tulit kanssamme syömään illallista ja juotit hänet humalaan.»
»Jaha, niin, se on totta», vastasi Maurice, »nyt muistan; se on siis hän?»
»Hänellä on suurimmat mahdollisuudet. Olen esittänyt hänet kilpailuun: kaikki termopyleläiset ovat luvanneet äänestää häntä. Kolmen päivän kuluttua on yleiset vaalit. Tänään on valmistava ateria; tänään valamme samppanjaa; ehkä valamme ylihuomenna vertamme! Mutta valukoon mikä tahansa, Arthémisestä tulee jumalatar, tai piru minut perii! No niin, lähde pois; autamme hänen yllensä tunikan.»
»Kiitos! Minusta ovat tuollaiset asiat aina olleet vastenmielisiä.»
»Jumalattaren pukeminenko? Hiisi vieköön, rakas ystävä, oletpa vaativainen! Niin no, jos se on sinusta hauskempaa, niin minä autan tunikan hänen ylleen ja sinä riisut sen pois.»
»Lorin, olen sairas, enkä ainoastaan ole surullinen, vaan toisten iloisuus tekee minuun kipeätä.»
»Niin, siinäpä se, pelkään puolestasi, Maurice: et tappele enää, et naura enää; mahtaisitkohan punoa salajuonia?»