Hän oli vetäytynyt yläkerrassa olevaan huoneeseensa eikä aikonut tulla alakertaan muuta kuin pyydettäessä.
Valitettavasti pettyi hänkin.
Ainoastaan Dixmer ei pettynyt; hän vaani Mauricea ristikon takaa ja hymyili ivallisesti.
Kansalainen Morand istui tyynenä värjäämässä mustiksi pieniä häntiä, joita oli aikomus kiinnittää valkoisiin kissannahkoihin, jotta niistä tulisi kärpännahkoja.
Maurice työnsi auki lehtokujan pienen portin tullakseen tuttavallisesti sisään puutarhan kautta; kuten ennenkin kilahti tiuku oven avautuessa sillä erikoisella tavalla, joka ilmoitti tulijan olevan Mauricen.
Geneviève, joka seisoi suljetun ikkunansa takana, vavahti. Hän päästi puoleksi nostetun kaihtimen putoamaan.
Ensimmäinen tunne, jonka Maurice sai tultuaan taloon, oli pettymys; eipä siinä kyllin, ettei Geneviève odotellut häntä alakerran ikkunassa, vaan Maurice tultuaan siihen pieneen salonkiin, jossa oli sanonut jäähyväiset Genevièvelle, ei nähnyt tätä sielläkään, ja sen vuoksi hänen oli pakko pyytää palvelijaa ilmoittamaan hänet, kuin olisi hän kolmen viikon poissaolon aikana muuttunut vieraaksi.
Hänen sydäntänsä ahdisti.
Ensiksi hän näki Dixmerin; tämä riensi hänen luoksensa, sulki Mauricen syliinsä ja päästi ilon huudahduksen.
Silloin Geneviève tuli alas; hän oli lyönyt poskiaan helmiäisveitsellään saadakseen ne vertymään, mutta ei ollut astunut kaikkia kahtakymmentä porrasta ennenkuin tuo keinotekoinen puna oli hävinnyt ja veri paennut sydämeen.