»Luulenpa niin», vastasi Maurice.
»Siinä tapauksessa», sanoi Morand vavisten kuin nainen, »koska tunnustatte, mitä nykyään ei enää kukaan tunnusta, että teillä on ylevä sydän, te kai ette ahdista lapsiakaan?»
»Minäkö?» sanoi Maurice. »Kysykää Simon-konnalta, miltä maistuu sen kaupunginvirkamiehen nyrkki, jonka läsnäollessa hän on juljennut lyödä pientä Capetia.»
Tämä vastaus aiheutti äkillisen liikkeen Dixmerin pöydässä: koko seura nousi kunnioittavasti seisaalleen. Maurice yksin jäi istumaan eikä käsittänyt, että tämän ihailunpuuskan aiheuttajana oli hän itse.
»No, mitä on tapahtunut?» kysyi hän hämmästyneenä.
»Luulin, että joku huusi minua verstaan puolelta», vastasi Dixmer.
»Ei, ei», sanoi Geneviève. »Minäkin luulin niin ensin, mutta se olikin erehdys.»
Jokainen istuutui paikalleen.
»Vai niin, te siis, kansalainen Maurice», sanoi Morand vapisevalla äänellä, »olette se kaupunginvirkamies, josta on niin paljon puhuttu ja joka niin uljaasti on puolustanut lasta?»
»Onko siitä puhuttu?» sanoi Maurice lapsellisen ja melkein ylevän yksinkertaisesti.