»Sitäpaitsi saamme kyllä tietää sen, koskapa ystäväni lähtee viemään hänet vartiotupaan sillä aikaa kun me menemme juomaan kansakunnan terveydeksi.»
»Menemmekö me juomaan?» kysyi päällikkö.
»Varmasti! Minulla on kova jano ja tunnen hauskan kapakan
Thomas-du-Louvre-kadun kulmassa.»
»No miksi et sanonut tuota heti, kansalainen? Nyt meitä kiusaa se, että epäilimme isänmaallisuuttasi. Kansakunnan ja lain nimessä sekä luottamuksemme todisteeksi syleilkäämme nyt toisiamme!»
»Syleilkäämme toisiamme!» sanoi Lorin.
Niinpä vapaaehtoiset ja kansalliskaartilaiset syleilivät toisiaan innostuneina. Siihen aikaan käytettiin yhtä mielellään kaulailemista kuin kaulan katkaisemista.
»Lähtekäämme, hyvät ystävät», huusivat silloin molemmat yhtyneet joukot, »Thomas-du-Louvre-kadun kulmaan!»
»Entäs me!» sanoivat haavoittuneet valittavalla äänellä, »onko aikomus jättää meidät yksiksemme tänne?»
»Niin juuri, jättää teidät», sanoi Lorin, »jättää urhot, jotka ovat kaatuneet taistelussa isänmaan puolesta, tosin kyllä isänmaanystäviä vastaan ja erehdyksestä, se on myöskin totta. Lähetämme teille paarit. Laulakaa sillä aikaa marseljeesia, se lieventää suruanne.
Lapset synnyinmaan, marssikaatte, päivä koittanut on kunnian.»