Jäi vain Turgy.
Mutta epäluulo oli herännyt mitä suurimmassa määrässä; häntä ei milloinkaan jätetty yksin prinsessojen läheisyyteen. Koko yhteys ulkomaailman kanssa oli siten tullut mahdottomaksi.
Kuitenkin oli madame Elisabeth eräänä päivänä antanut Turgylle puhdisteltavaksi pienen kultateräisen veitsen, jota hän käytti hedelmien leikkelemiseen. Turgy oli epäillyt, että asia oli salaperäinen, ja kuivatessaan veistä hän oli vetänyt kahvan pois. Kahvassa oli kirjelippu.
Tämä kirje sisälsi salamerkkien aakkoset.
Turgy antoi veitsen madame Elisabethille takaisin; mutta läsnä ollut kaupunginvirkamies riisti sen hänen käsistään ja tarkasti veitsen, jonka terän hänkin nyt vuorostaan erotti kahvasta; onneksi ei kirje enää ollut siinä. Virkamies otti veitsen siitä huolimalta takavarikkoon.
Silloin oli väsymätön Maison-Rougen ritari punonut tämän uuden juonen, joka aiottiin panna toimeen Dixmerin juuri ostaman uuden talon avulla.
Kuitenkin olivat vangit vähitellen menettäneet kaiken toivonsa. Tänä päivänä oli kuningatar, joka oli kauhistunut kadulta hänelle saakka kuuluneita huutoja ja huomannut niistä, että oli kysymyksessä panna syytteeseen girondistit, maltillisuuden viimeiset kannattajat, ollut kuolettavan murheellinen. Girondistien kuoltua ei kuninkaallisella perheellä ollut Konventissa keitään kannattajia.
Kello seitsemältä tarjottiin illallinen. Kaupunginvirkamiehet tarkastivat kuten aina jokaisen lautasen, levittivät laitteestaan kaikki lautasliinat toisen toisensa jälkeen, tutkivat leivän, kuka haarukalla, ken sormillaan, rikkoivat makaroonit ja pähkinät, kaikki pelosta, että ruoassa voisi olla kirje vangeille; sitten kun nämä varovaisuustoimenpiteet oli päättyneet, kehoittivat he kuningatarta ja prinsessoja istumaan pöytään sanomalla yksinkertaisesti:
»Capetin leski, saat syödä.»
Kuningatar pudisti päätään merkiksi, ettei hänen ollut nälkä.