Mutta tällä hetkellä tuli madame Royale kuin syleilläkseen äitiään ja sanoi vallan hiljaa:
»Asettukaa pöytään, madame; luulen, että Turgy tekee teille merkkejä.»
Kuningatar vavahti ja kohotti päätänsä. Turgy seisoi häntä vastapäätä, lautasliina vasemmalla käsivarrellaan ja oikea käsi silmällään.
Kuningatar nousi heti vastustelematta ja istuutui tavanmukaiselle paikalleen.
Molemmat virkamiehet ottivat osaa ateriaan: heitä oli kielletty jättämästä prinsessoja hetkeksikään yksin Turgyn kanssa.
Kuningattaren ja madame Elisabethin jalat tapasivat toisensa pöydän alla ja painoivat toisiaan.
Kuningattaren istuessa suoraan Turgytä vastapäätä ei häneltä jäänyt mikään tarjoilijan ele näkemättä. Sitäpaitsi olivat kaikki nämä eleet niin luonnollisia, etteivät ne voineet herättää eivätkä herättäneetkään virkamiehissä mitään epäluuloja.
Illallisen jälkeen korjattiin ruoka pois käyttämällä samoja varovaisuustoimenpiteitä, kuin sitä pöytään tuodessakin: pienimmätkin leivänmuruset koottiin ja tarkastettiin; sen jälkeen lähti ensimmäisenä Turgy, sitten kaupunginvirkamiehet, mutta Tisonin vaimo jäi huoneeseen.
Tämä vaimo oli tullut hurjaksi ollessaan erossa tyttärestään, jonka kohtalosta hän ei tiennyt mitään. Joka kerta kun kuningatar syleili madame Royalea, hän sai raivonpuuskan, joka muistutti mielipuolisuutta; usein myös kuningatar, jonka äidinsydän ymmärsi nämä äidintuskat, pidättyi juuri sillä hetkellä, jolloin aikoi saada tämän lohdutuksen, ainoan, mikä hänelle oli jäänyt, puristaa tytärtään rintaansa vastaan.
Tison tuli hakemaan muijaansa; mutta tämä selitti ensin, ettei hän lähtisi ennenkuin Capetin leski oli mennyt makuulle.