Madame Elisabeth sanoi silloin kuningattarelle hyvää yötä ja meni huoneeseensa.
Kuningatar riisuutui ja meni vuoteeseen samaten kuin madame Royalekin; silloin otti Tisonin vaimo kynttilän ja lähti ulos.
Kaupungin virkamiehet makasivat jo telttavuoteissaan käytävässä.
Kuu, tuo kruunun kannikasta syövien kalpea vieras, sujahutti ikkunaluukun raosta salaa vinosti lankeavan säteensä, joka johti ikkunasta kuningattaren vuoteen jalkaan.
Hetken oli kaikki hiljaista ja ääneti huoneessa.
Sitten kääntyi ovi verkalleen saranoillaan, haamu solui valosäteen kohdalle ja lähestyi vuoteen pääpuolta. Se oli madame Elisabeth.
»Huomasitteko?» kysyi hän hiljaa.
»Huomasin», vastasi kuningatar.
»Ja ymmärsitte?»
»Niin hyvin, etten voi sitä uskoa.»