Maurice hyppäsi alas hevosensa selästä ja antoi ohjakset puutarhapojalle mutta käski hänen odottaa paikallaan. Geneviève näki tämän ja tuli levottomaksi, kun poika ei vienytkään hevosta talliin.
Maurice astui sisään. Hän oli tänään loistavan kaunis. Väljä musta hännystakki, jossa oli isot käänteet, valkoiset liivit, säämiskähousut, joitten alta näkyivät säärien muodot, jalot kuin Apollon, valkoinen batistikaulus ja hänen kaunis tukkansa, joka verhosi leveätä ja sileätä otsaa, tekivät hänestä hienon ja voimakkaan miehen tunnuskuvan.
Hän astui sisään. Kuten jo olemme sanoneet, sai hänen läsnäolonsa
Genevièven sydämen paisumaan ilosta; hän tervehti Mauricea säteilevänä.
»Kas, siinähän te olette», sanoi Geneviève ojentaen hänelle kätensä; »syöttöhän päivällisiä meidän kanssamme, eikö niin?»
»Päinvastoin, kansatar», sanoi Maurice kylmällä äänellä, »tulin pyytämään teillä lupaa olla poissa».
»Olla poissa?»
»Niin, piirin asiat vaativat työtäni. Pelkäsin teidän odottavan minua ja syyttävän minua epäkohteliaaksi; sitä varten tulin.»
Geneviève tunsi sydäntänsä, joka hetkeksi oli vapautunut, taas ahdistavan.
»Voi, hyvä Jumala!» sanoi hän, »ja Dixmer, joka ei ole päivällisellä, uskoi palatessaan tapaavansa teidät täällä ja oli sanonut minulle, että pidättäisin teidät, kunnes hän tulee!»
»Ahaa, siinä tapauksessa ymmärrän teidän hellittämättömyytenne, madame. Teillä oli miehenne määräys. Enkä minä aavistanut sitä! Minä en tosiaankaan koskaan pääse irti itserakkaudestani.»