»No niin», sanoi Morand, »toivon, että tämä ehdotus teille kelpaa.
Katsokaa, kuinka nopeasti asia kävi!»
»Voi, ei, ei», sanoi Geneviève, »minä en tahdo».
»Ja miksikä ette?» huudahti Maurice, joka ei tässä Templessä-käynnissä nähnyt muuta kuin keinon nähdä Genevièven sellaisenakin päivänä, jolloin oli luullut sen olevan mahdotonta.
»Koska te sen johdosta ehkä voisitte joutua johonkin ikävään välikäteen, rakas Maurice, ja jos teille, ystävällemme, koituisi jotakin huolta siksi, että olette tyydyttänyt minun oikkuni, en antaisi sitä itselleni anteeksi koskaan eläessäni.»
»Tuo on viisaasti puhuttu, Geneviève», sanoi Morand. »Uskokaa minua, epäluuloisuus on suuri, parhaitakin isänmaanystäviä epäillään nykyään; luopukaa tästä suunnitelmasta, joka on, kuten sanotte, pelkkä utelias päähänpisto.»
»Voisi sanoa teidän puhuvan kateudesta, Morand, ja että, kun ette ole nähnyt kuningatarta yhtä vähän kuin kuningastakaan, ette tahdo toistenkaan näkevän heitä. No niin, älkäämme väitelkö enää; tulkaa mukaan.»
»Minäkö? Enhän toki.»
»Templessä-käyntiä ei toivo enää kansatar Dixmer, vaan minä, ja minä pyydän häntä samoin kuin teitäkin käynnillänne virkistämään vankirukkaa. Sillä kun iso portti kerran on sulkeutunut jäljessäni, olen neljänkolmatta tunnin ajan yhtä paljon vanki kuin olisi kuningas tai kuninkaallinen prinssi.»
Sitten hän sanoi puristaen molemmilla jaloillaan Genevièven jalkaa:
»Tulkaa siis, minä pyydän.»