»Ettekö kuullut», puuttui Geneviève puheeseen hymyillen, »että kansalainen sanoi kaikki?»
»Kuinka, kaikki?»
»Koko joukko.»
»Niin, epäilemättä», sanoi Morand, »seura on miellyttävä; mutta pidän parempana, kaunis tunteen lapsi, elää seurassanne kuin kuolla siinä».
»Kas sitä», kysyi Maurice itsekseen, »missä helkkarissa minun järkeni oli, kun luulin tämän miehen olevan rakastuneen Genevièveen?»
»No niin, se on siis sovittu», sanoi taas Geneviève; »Morand, nyt puhun teille, hajamieliselle mietiskelijälle; siis ensi torstaina: älkää ryhtykö keskiviikkoiltana suorittamaan jotakin kemiallista koetta, joka sitten pidättää teidät neljänkolmatta tunnin ajan, kuten joskus tapahtuu».
»Olkaa levollinen», sanoi Morand; »voittehan sitäpaitsi muistuttaa minua sitä ennen».
Geneviève nousi pöydästä, Maurice seurasi hänen esimerkkiään; Morand nousi myöskin ja oli ehkä juuri seuraamaisillaan heitä, kun eräs työmiehistä toi tälle kemistille pienen, jotakin nesteitä sisältävän pullon, joka sai koko hänen huomionsa osakseen.
»Kiirehtikäämme», sanoi Maurice vieden mukaansa Genevièven.
»Voi, olkaa huoleti», sanoi tämä; »häneltä menee siihen ainakin tunti».