»Miksi ihmeessä hän kaupustelee kukkasia tänä aamuna?» kysyi Arthémise itsekseen.
»Myönnätte siis tuntevanne hänet, Arthémise?» kysyi Lorin.
»Niin, hän on kukkastyttö, jolta joskus ostan», vastasi Arthémise.
»Joka tapauksessa», sanoi Lorin, »on tällä kukkastytöllä omituinen tapa harjoittaa kauppaa».
Sitten molemmat, katsahdettuaan viimeisen kerran kukkia, jotka jo olivat ehtineet puusillalle saakka ja saaneet sen kaarien alitse kulkevassa virranhaarassa uutta vauhtia, jatkoivat matkaansa Rapéeta kohden, jossa heidän aikomuksensa oli syödä päivällistä kahden.
Tapahtumaan ei tällä hetkellä seurannut mitään jatkoa. Kun se kuitenkin oli omituinen ja sillä oli jonkinlainen salaperäinen luonne, syöpyi se Lorinin runolliseen mielikuvitukseen.
Sillä välin oli Tisonin vaimon ilmianto, joka kohdistui Mauricea ja Lorinia vastaan, nostattanut suuren metelin jakobinikerhossa, ja Maurice sai Templeen Kommuunin ilmoituksen, että hänen vapauttansa uhkasi yleinen suuttumus. Nuorelle kaupuuginvirkamiehelle oli tämä kehoitus piiloutua, jos hän oli syyllinen. Mutta tuntonsa ollessa puhdas jäi Maurice Templeen, ja hänet tavattiin paikaltaan tultaessa häntä vangitsemaan.
Maurice vietiin heti kuulusteltavaksi.
Tehtyään lujan päätöksen olla sekoittamalta juttuun ainoatakaan ystävistään, joista oli varma, pyysi Maurice, joka ei ollut senluontoinen mies, että olisi romaanin sankarin lailla uhrautunut narrimaisesti vaikenemalla, kukkastytön asettamista syytteeseen.
Lorinin tullessa kotiin oli kello viisi illalla; hän sai heti kuulla
Mauricen vangitsemisesta ja pyynnöstä, jonka tämä oli tehnyt.