Hänen mieleensä johtui heti Marien sillan kukkastyttö, joka heitti kukkasensa Seineen: siinähän tuli äkkiä selitys. Tämä omituinen kukkastyttö, tapahtumien sattuminen samoilla seuduilla, tämä Arthémisen puolinainen tunnustus, kaikki nämä seikat puhuivat vaistomaisen selvää kieltä, että tässä oli sen salaperäisyyden selitys, jonka paljastamista Maurice oli vaalinut.
Hän ponnahti ulos huoneesta, harppasi alas neljännestä kerroksesta kuin olisi hänellä ollut siivet ja juoksi Järki-jumalattaren luokse, joka kirjaili kultatähtiä siniseen harsopukuun.
Se oli hänen jumalattarenpukunsa.
»Jättäkää tähdet rauhaan, rakas ystävä», sanoi Lorin. »Maurice on vangittu tänä aamuna, ja luultavasti minut vangitaan tänä iltana.»
»Mauriceko vangittu?»
»Niin, hyvä Jumala, on. Näinä aikoina ei mikään ole sen tavallisempaa kuin suuret tapahtumat; niitä ei huomaa, kun ne saapuvat joukottain, siinä kaikki. Ja melkein kaikki nämä suuret tapahtumat aiheutuvat vähäpätöisistä asioista. Älkäämme siis laiminlyökö pikkuseikkoja. Kuka oli se kukkastyttö, jonka tapasimme tänä aamuna, rakas ystävä?»
Arthémise vavahti.
»Mikä kukkastyttö?»
»No tietenkin se, joka niin tuhlaavasti heitti kukkansa Seineen.»
»Voi, hyvä Jumala!» sanoi Arthémise, »onko tämä siis niin vakava tapahtuma, että näin hellittämättömästi palaatte asiaan?»