»Tyttärelläsi ei ole mitään tekemistä siinä jutussa, jota nyt käsitellään», sanoi puheenjohtaja; »todista ensin, ja käänny sitten Kommuunin puoleen pyytäen saada lapsesi takaisin».
»Kuuletko? Kansalainen puheenjohtaja käskee sinua todistamaan», huusi
Simon; »todista siis heti».
»Hetkinen», sanoi puheenjohtaja kääntyen Mauricen puoleen hämmästyneenä tämän, tavallisesti niin rajun, miehen rauhallisuudesta, »hetkinen! Kansalainen kaupunginvirkamies, eikö sinulla ole ensin mitään sanottavaa?»
»Ei ole, kansalainen puheenjohtaja, muuta kuin että Simonin olisi, ennenkuin sanoi minunlaisiani miestä pelkuriksi ja petturiksi, ollut parempi odottaa varmempia tietoja.»
»Niinkö sanot, vai niinkö sanot?» toisti Simon Pariisin rahvaalle ominaisella ivallisella äänellä.
»Sanonpa vain, Simon», virkkoi Maurice enemmän suruissaan kuin vihaisena, »että saat heti julman rangaistuksen nähdessäsi, miten tässä käy».
»Ja miten tässä sitten käy?» kysyi Simon.
»Kansalainen puheenjohtaja», jatkoi Maurice vastaamatta iljettävälle syyttäjälleen, »yhdyn ystäväni Lorinin pyyntöön, että ensin kuulusteltaisiin sitä nuorta tyttöä, joka juuri on vangittu, ennenkuin tätä vaimoraukkaa, jonka korvaan varmasti on kuiskattu, mitä hänen on puhuttava».
»Kuuletko, kansatar», huusi Simon, »kuuletko? Tuo tuolla sanoo sinua vääräksi todistajaksi!»
»Minäkö väärä todistaja?» sanoi Tisonin vaimo. »Vai niin, saatpa nähdä, maltahan, maltahan.»