»Mitä minua liikuttaa kuningatar? Hän on äiti, jolla on tytär, siinä kaikki. Mutta jos jonkun kaula katkaistaan, ei sitä tehdä hänen tyttärellensä, vaan hänelle itsellensä. Leikatkoot minun kaulani ja pelastettakoon minun tyttäreni. Jos minut viedään giljotiinille, ehdolla ettei hänen päästään katkaista hiustakaan menisin sinne laulaen:
»Kyllä se käy, kyllä se käy,
ylimykset lyhtytolppaan…»
Ja niin alkoi Tisonin vaimo laulaa hirveällä äänellä; sitten hän äkkiä
keskeytti laulunsa purskahtaen nauruun.
Vaippaan kääriytynyt mies näytti kauhistuvan tätä hulluuden
puhkeamista ja astui askelen taaksepäin.
»Voi, et sinä sillä tavoin pääse pujahtamaan», sanoi Tisonin vaimo epätoivoissaan pidellen kiinni hänen vaipastaan, »äidille ei tulla sanomaan: tee se ja se, niin pelastan lapsesi, ja sitten myöhemmin: mahdollisesti. Pelastatko sinä hänet?»
»Pelastan.»
»Koska?»
»Sinä päivänä kun hänet viedään Conciergeriestä mestauslavalle.»
»Miksi odottaa? Miksi ei tänä yönä, tänä iltana, tällä hetkellä?»
»Koska en voi.»