»Ahaa, siinä näet, siinä näet», huudahti Tisonin vaimo, »näet hyvin, ettet voi; mutta minä, minä voin».
»Mitä sinä voit?»
»Minä voin kiusata vankia, joksi häntä nimität; voin valvoa kuningatarta, kuten sinä sanot, aristokraatti! Voin tulla sisälle vankilaan milloin hyvänsä, yöllä tai päivällä, tekemään kaiken tuon. Mitä hänen karkaamiseensa tulee, sen saamme nähdä. Niin, me saamme kyllä hyvin nähdä, koskapa ei tytärtäni tahdota pelastaa, pääseekö hänkään karkaamaan. Pää päästä, kuuletko? Rouva Véto on ollut kuningatar, sen tiedän; Héloise Tison ei ole muuta kuin köyhä tyttö, sen tiedän myöskin; mutta giljotiinilla olemme kaikki yhdenvertaiset.»
»Hyvä on, olkoon niin!» sanoi vaippaan kääriytynyt mies: »pelasta sinä kuningatar, niin minä pelastan tyttäresi».
»Vanno.»
»Vannon.»
»Minkä kautta?»
»Minkä kautta haluat?»
»Onko sinulla tytär?»
»Ei ole.»