»Minne te menette?» huusi hän; »menet tekö pelastamaan Héloisea? Odottakaa minua siinä tapauksessa, minä tulen mukaanne. Odottakaa minua, odottakaahan minua!»
Niin äitiparka seurasi heitä vaikerrellen; mutta jo lähimmässä kadunkulmassa hän menetti heidät näkyvistään. Ja kun ei enää tiennyt, mihin päin kääntyisi, hän jäi hetkeksi seisomaan päättämättömänä katsellen joka puolelle; nähdessään olevansa yksin yön hiljaisuudessa, joka on kuoleman kaksinkertainen vertauskuva, hän päästi viiltävän huudon ja kaatui tiedottomana kadun kivitykselle.
Kello löi kymmenen.
Tällä välin ja juuri saman lyönnin kajahtaessa Templen kellosta istui kuningatar tuntemassamme huoneessa savuavan lampun ääressä kälynsä ja tyttärensä välissä ja piilossa kaupunginvirkamiesten katseilta, heidän välissään kun oli madame Royale, joka oli syleilevinhän häntä, luki uudestaan pienen kirjelipun, joka oli kirjoitettu niin pienelle paperille kuin oli saatettu löytää, ja niin pienellä käsialalla, että hänen kyynelien sumentamat silmänsä tuskin kykenivät sitä erottamaan.
Kirjelippu sisälsi seuraavaa:
»Pyytäkää päästä huomenna, tiistaina, puutarhaan, mihin pyyntöön vaikeuksia tekemättä suostutaan, koska on annettu määräys osoittaa teille tämä suosio heti kun sitä pyydätte. Tehtyänne kolme neljä kierrosta, olkaa olevinanne väsynyt, lähestykää sotilasravintolaa ja pyytäkää rouva Plumeaulta lupaa istuutua hänen majaansa. Olkaa vähän ajan kuluttua voivinanne vielä huonommin ja pyörtyvinänne. Silloin suljetaan ovet, jotta teille voitaisiin noutaa apua, ja niin jäätte yksinänne madame Elisabethin ja madame Royalen kanssa. Heti avautuu kellarin luukku; rynnätkää kälyinenne ja tyttärinenne tähän aukkoon, niin olette kaikki kolme pelastuneet.»
»Hyvä Jumala!» sanoi madame Royale, »väsyisikö onneton kohtalomme
viimeinkin meitä ahdistamasta?»
»Vai olisikohan tämä kirjelippu ainoastaan ansa?» virkkoi madame
Elisabeth.
»Ei, ei», sanoi kuningatar; »nämä kirjaimet ovat aina ilmaisseet minulle salaperäisen, mutta hyvin rohkean ja hyvin uskollisen ystävän läsnäolon».
»Ritarinko?» kysyi madame Elisabeth.