»Hänen juuri», vastasi kuningatar.
Madame Elisabeth risti kätensä.
»Lukekaamme kukin uudestaan tämä kirjelippu hiljaa itsekseen», jatkoi kuningatar, »jotta, jos joku meistä unohtaisi jonkin seikan, toiset muistaisivat sen».
Niin lukivat kaikki kolme ääneti; mutta juuri tullessaan loppuun he kuulivat huoneensa oven kiertyvän saranoillaan. Molemmat prinsessat kääntyivät, vain kuningatar jäi istumaan entiseen asentoonsa ja tehden melkein huomaamattoman kädenliikkeen pisti pikkuisen kirjelipun hiuksiinsa ja työnsi sen tukkalaitteensa sisään.
Oven oli avannut toinen kaupunginvirkamiehistä.
»Mitä te tahdotte, hyvä herra?» kysyivät madame Elisabeth ja madame
Royale yhtaikaa.
»Hm!» sanoi kaupunginvirkamies, »minusta tuntuu, että paneudutte
levolle hyvin myöhään tänä iltana…»
»Onko Kommuuni siis», sanoi kuningatar kääntyen arvokkaasti tapansa mukaan, »antanut uuden määräyksen, milloin minun on mentävä vuoteeseen?»
»Ei ole, kansatar», sanoi kaupunginvirkamies, »mutta jos on
tarpeellista, annetaan sellainen».
»Sillä välin, hyvä herra», sanoi Marie Antoinette, »on teidän
kunnioitettava, en sano kuningattaren, vaan naisen huonetta.»