Sitten hän kääntyi pienen koiransa puoleen, joka hyppeli hänen perässään takajaloillaan, sillä se ymmärsi emäntänsä katseista, että jotakin tavatonta oli tulossa.
»Mennään, Black», sanoi hän, »mennään kävelemään».
Pikku koira rupesi haukkua nalkuttamaan ja hyppelemään; sitten katsahdettuansa kaupunginvirkamiestä ja ymmärrettyään, että varmasti tämä mies toi sen uutisen joka teki emännän niin iloiseksi, se lähestyi tätä ihan ryömien ja heiluttaen pitkää silkinhienoa häntäänsä, uskalsipa vielä hyväilläkin häntä.
Tämä mies, joka kuningattaren pyynnöille olisi luultavasti jäänyt vallan kuuroksi, tunsi olevansa liikutettu koiran hyväilyjen johdosta.
»Jollei muuta kuin tämän pienen eläimen vuoksi, kansatar Capet, olisi teidän tullut käydä ulkona useammin», sanoi hän. »Inhimillisyys vaatii, että kaikista luontokappaleista pidetään huolta».
»Mihin aikaan lähdemme ulos, hyvä herra?» kysyi kuningatar. »Ettekö ole sitä mieltä, että auringonpaahde tekisi meille hyvää?»
»Lähdette ulos silloin kun haluatte», sanoi kaupunginvirkamies; »tästä asiasta ei ole mitään tarkempia määräyksiä olemassa. Kuitenkin, jos haluatte lähteä ulos keskipäivän aikaan, siis silloin, kun vartiomiehet vaihdetaan, aikaansaisi se vähemmän liikettä tornissa.»
»No niin, keskipäivän aikaan, olkoon menneeksi», sanoi kuningatar, painaen kädellään sydäntänsä hillitäkseen sen lyöntejä.
Hän katseli tätä miestä, joka tuntui vähemmän kovalta kuin virkaveljensä ja jonka suostumus vangin toivomuksiin ehkä maksoi hänen henkensä siinä taistelussa, jota salaliittolaiset suunnittelivat.
Mutta samassa kun eräänlainen sääli pehmitti naisen sydämen, heräsi kuningattaren vaisto. Hän muisti elokuun 10 päivän ja ne ystäviensä ruumiit, jotka peittivät hänen palatsinsa lattiamattoja; hän muisti syyskuun 2 päivän ja Lamballen ruhtinattaren pään, joka piikin kärjessä kohosi hänen ikkunansa eteen; hän muisti tammikuun 21 päivän ja miehensä kuoleman mestauslavalla rumpujen päristessä ja estäessä hänen ääntänsä kuulumasta; viimein hän muisti poikansa, lapsiparan, jonka tuskanhuudot hän useammin kuin kerran oli kuullut huoneeseensa voimatta tuoda hänelle apua, ja niin hänen sydämensä paatui.