»Valitettavasti», mutisi hän, »on onnettomuus kuten muinaisten lohikäärmeitten veri: se hedelmöittää uusien onnettomuuksien sadon».
XXVI
Black
Kaupunginvirkamies lähti kutsumaan virkatoverinsa paikalle ja lukemaan lähteneiden virkamiesten jättämän tarkastuspöytäkirjan.
Kuningatar jäi yksin kälynsä ja tyttärensä seuraan.
Kaikki kolme katsahtivat toisiinsa.
Madame Royale heittäytyi kuningattaren syliin ja halasi häntä. Madame
Elisabeth astui kälynsä luo ja ojensi hänelle kätensä.
»Rukoilkaamme Jumalaa», sanoi kuningatar; »mutta rukoilkaamme hiljaa,
jottei kukaan epäile meidän rukoilevan».
On olemassa kohtalokkaita aikoja, jolloin rukous, tämä luonnollinen hymni, jonka Jumala on pannut ihmissydämen pohjalle, muuttuu epäilyttäväksi ihmisten silmissä, sillä rukous on toivon tai kiitollisuuden osoitus. Ja vartijoiden silmissä toivo ja kiitollisuus olivat levottomuuden aiheita, koska kuningatar ei saattanut toivoa muuta kuin yhtä seikkaa, pakoa; koska kuningatar ei saattanut kiittää Jumalaa muuta kuin yhdestä syystä, että oli saanut keinon, millä paeta.
Kun tämä äänetön rukous oli päättynyt, jäivät kaikki kolme sanattomiksi.