Tällä haavaa oli kuningatar, joka luuli, että hänet oli unohdettu, vähitellen tyyntynyt ja pannut poikansa jälleen vuoteeseen makaamaan.
»Käske vaimosi tänne», sanoi virkamies Tisonille.
Tämä totteli sanomatta sanaakaan. Santerren uhkaukset olivat tehneet hänestä lauhkean kuin lampaan.
Tisonin vaimo saapui.
»Tule tänne, kansatar», sanoi Santerre; »me poistumme eteiseen, ja sillä välin sinä tarkastat pidätetyt».
»Mitä sanot, vaimo», virkkoi Tison, »kun he eivät enää tahdo päästää meidän tyttöämme Templeen?»
»Kuinka? Eivätkö he aio päästää meidän tyttöämme enää Templeen? Mutta silloinhan emme enää näe häntä, omaa tytärtämme?»
Tison pudisti päätänsä.
»Mitä se merkitsee?»
»Me teemme ilmoituksen Templen neuvostolle, ja se saa päättää. Sillä välin…»