»Määräyksen, joka käskee erottamaan sinut ja poikasi toisistaan.»
»Mutta onko siis totta, että tuollainen määräys on olemassa?»
»On. Lapsesta, jonka kansa on uskonut sen huostaan, on konventti liiaksi huolissaan jättääkseen sen niin turmeltuneen äidin seuraan, kuin sinä olet…»
Salama välähti kuningattaren silmistä.
»Mutta lausukaa ainakin syyte, te tiikerit!»
»No hitossa, se ei ole vaikeata», sanoi eräs kaupungin virkamies, »kuulehan…»
Ja hän lausui yhden noista hävyttömistä syytteistä, joita Suetonius on esittänyt Agrippinaa vastaan.
»Ei!» huudahti kuningatar seisten kalpeana ja ylväänä suuttumuksessaan, »minä vetoan kaikkien äitien sydämiin».
»Riittää, riittää», sanoi kaupungin virkamies, »se on kyllä koreasti tehty, mutta me olemme olleet täällä jo kaksi tuntia emmekä voi uhrata koko päivää; nouse, Capet, ja seuraa meitä».
»Ei koskaan!» huudahti kuningatar hypähtäen kaupungin virkamiesten ja nuoren Ludvigin väliin. Ja hän valmistautui torjumaan pääsyä vuoteelle kuten tiikeriemo luolansa suuta; »en koskaan salli lastani ryöstettävän minulta!»