Vapauttamisyritys, niin riidanalainen kuin sen todellisuus olikin, koska ei ollut edes aloitettu sen toimeenpanoa, oli yllyttänyt toisten vihaa ja toisien mielenkiintoa. Tämän tapahtuman uskottavuutta vahvisti suuresti yleisen turvallisuusvaliokunnan saama tieto, että kolme viikkoa tai kuukausi takaperin oli joukko emigrantteja saapunut Ranskaan eri kohdilta rajaa. Oli selvää, etteivät miehet, jotka täten panivat henkensä alttiiksi, tehneet sitä tarkoituksetta, ja kaiken todennäköisyyden mukaan oli heidän suunnitelmansa yhdessä vapauttaa kuninkaallinen perhe.
Konventin jäsenen Osselinin ehdotuksesta oli jo julkaistu kauhea asetus: se tuomitsi kuolemaan jokaisen emigrantin, joka todistettavasti oli astunut jalallaan Ranskaan, jokaisen ranskalaisen, joka todistettavasti oli suunnitellut pakoa maasta, etenkin sellaisen, joka todistettavasti oli avustanut maanpakolaisen tai maasta pakenevan pakoa tai maahan paluuta, sekä lopuksi vielä jokaisen kansalaisen, jonka voitiin todistaa antaneen emigrantille turvapaikan.
Tämä kauhea laki vihki Hirmuvallan virkaansa. Ei puuttunut enää muu kuin laki, joka tuomitsisi myös epäilyttävät.
Maison-Rougen ritari oli liian toimelias ja liian uskalias vihollinen, jotta hänen Pariisiin-tulonsa ja käyntinsä Templessä eivät olisi aiheuttaneet mitä voimakkaimpia toimenpiteitä. Monessa epäilyttävässä talossa toimitettiin perinpohjaisempia kotietsintöjä kuin milloinkaan ennen. Mutta etsinnöistä ei ollut muuta tulosta kuin että löydettiin muutamia maahan palanneita naisia, jotka antoivat ottaa itsensä kiinni, ja joitakin vanhuksia, jotka eivät halunneet riidellä pyövelien kanssa niistä harvoista päivistä, jotka heillä oli jäljellä.
Kuten hyvin ymmärtää, oli piireillä useana päivänä paljon työtä, ja niin oli myöskin Lepelletierin piirillä, joka oli Pariisin vaikutusvaltaisimpia eikä sen sihteerilläkään ollut paljon aikaa ajatella tuntematonta naistaan.
Aluksi hän oli koettanut unohtaa, kuten oli päättänyt lähtiessään Vieille-Saint-Jacques-kadulta, mutta kävi, kuten hänen ystävänsä Lorin oli sanonut:
Ken unohdusta miettii, muistelee.
Maurice ei kuitenkaan ollut sanonut eikä myöntänyt mitään. Hän oli kätkenyt sydämeensä tämän seikkailun kaikki yksityiskohdat, jotka olivat jääneet hänen ystävänsä tutkimukselta huomaamatta. Mutta kun Lorin tunsi Mauricen iloiseksi ja avosydämiseksi ja nyt näki hänen alinomaa mietiskelevän ja etsivän yksinäisyyttä, epäili hän kuten sanoi, että Cupido-veitikka oli käynyt siellä.
On mainittava, että niiden kahdeksantoista vuosisadan aikana, jotka kuningasvaltaa oli kestänyt, oli Ranskassa harvana vuotena harrastettu niin paljon jumalaistaruoppia kuin armon vuonna 1793.
Kuitenkaan ei ritaria saatu kiinni; hänestä ei enää kuultu edes kerrottavan. Kuningatar, joka miehensä kuoleman jälkeen oli jäänyt leskeksi ja lapsensa menetettyään orvoksi, lievitti suruaan itkemällä tyttärensä ja kälynsä seurassa, ellei vieraita ollut saapuvilla.