Maurice oli tullut sadannen talonsa ja siis myöskin sadannen luettelonsa kohdalle ilman että olisi mistään merkistä voinut päättää vähääkään päässeensä tuntemattomansa jäljille, koska hän etsi vain sentapaista nimeä, kuin oli uneksinut, kun eräs kelpo suutari, nähdessään lukijasta kuvastuvan kärsimättömyyden, avasi ovensa nahkahihna ja naskali kädessään ja sanoi, katsellen Mauricea silmälasiansa ylitse:
»Haluatko joitakin tietoja tämän talon asukkaista? Puhu siinä tapauksessa, olen valmis vastaamaan.»
»Kiitos, kansalainen», sopersi Maurice, »minä haen kuitenkin erään ystäväni nimeä».
»Mainitse hänen nimensä, kansalainen, tunnen tässä korttelissa koko maailman. Missä tuo ystävä asui?»
»Hän asui luullakseni vanhalla Jacques-kadulla; mutta pelkään hänen muuttaneen.»
»Mutta mikä hänen nimensä oli? Minun täytyy tietää hänen nimensä.»
Maurice jäi hämmästyneenä hetkeksi epäröimään; sitten hän mainitsi ensimmäisen nimen, joka juolahti hänen mieleensä.
»René», sanoi hän.
»Ja hänen toimensa?»
Mauricen ympärillä oli pelkkiä nahkatehtaita.