»Astu syrjään, Geneviève, astu syrjään», huusi Dixmerin ääni, »astu syrjään, jotta tapan hänet!»
Ja Maurice näki kymmenen askeleen päässä pyssynpiipun suuntautuvan itseään kohti.
Mutta tuskin oli nainen katsahtanut häneen, kun hän päästi kauhean huudon ja sensijaan, että olisi miehensä käskyn mukaisesti vetäytynyt syrjään, heittäytyi hänen ja pyssynpiipun väliin.
Tämä liike sai Mauricen koko huomion kohdistumaan tuohon jalomieliseen olentoon, jonka ensimmäinen liike oli tarkoitettu suojelemaan häntä.
Maurice päästi nyt vuorostaan huudahduksen. Siinähän oli hänen niin etsimänsä tuntematon.
»Te… Te!» huudahti hän.
»Hiljaa!» sanoi nainen.
Sitten hän huusi kääntyen murhaajiin, jotka olivat tulleet ikkunan eteen käsissään erilaiset aseet:
»Ei, te ette tapa häntä!»
»Hän on vakoilija», huusi Dixmer, jonka lempeä ja levollinen ulkomuoto oli saanut leppymättömän päättäväisen ilmeen, »hän on vakoilija, ja hänen on kuoltava».