»Hänkö vakoilija?» sanoi Geneviève, »hänkö vakoilija? Tulkaa tänne, Dixmer! Kun sanon teille vain sanan, huomaatte erehtyneenne tavattomasti.»
Dixmer lähestyi ikkunaa; Geneviève astui hänen viereensä ja kumartuen puhui miehensä korvaan muutaman sanan hyvin hiljaa.
Nahkurimestari nosti päätänsä.
»Hänkö?» sanoi hän.
»Juuri hän», vastasi Geneviève.
»Oletteko siitä varma?»
Nuori nainen ei vastannut tällä kertaa mitään, vaan kääntyi Mauriceen päin ja ojensi hymyillen hänelle kätensä.
Dixmerin piirteet muuttuivat jälleen omituisen sävyisiksi ja kylmiksi.
Hän laski pyssynsä perän maahan.
»Se on eri juttu siinä tapauksessa», sanoi hän.
Sitten hän teki tovereilleen merkin, että he seuraisivat, meni heidän parissaan vähän loitommalle ja sanoi heille muutaman sanan, minkä jälkeen he poistuivat.