Kuitenkin sai tämä mies, jota ainakin Dixmer sanoi kelpo parkitsijaksi ja työnjohtajaksi, Mauricen hyvän tuulen taas pian palaamaan esittämällä erittäin isänmaallisia ja hyvin vallankumouksellisia mielipiteitään. Tämä nuori mies puolsi määrätyissä tapauksissa niitä voimakkaita toimenpiteitä, jotka tuohon aikaan olivat niin kovin muodissa ja joiden sankari ja apostoli oli Danton. Hänen aseensa ja äänensä olivat herättäneet ja herättivät vieläkin varsin tuskallisia vaikutelmia Mauricessa, mutta hänen sijassaan ei tämä olisi murhannut aseetonta miestä, jota piti vakoilijana, vaan olisi päästänyt hänet puistoon ja siellä antanut hänelle samanlaisen aseen kuin itselläänkin oli ja tappanut hänet kaksintaistelussa armolla ja sääliltä. Niin hän olisi tehnyt. Mutta pian hän ymmärsi, että olisi liikaa pyytää nahkurinsälliä menettelemään siten kuin hän itse olisi tehnyt.
Tämä mies, joka harrasti äärimmäisiä toimenpiteitä ja jonka valtiollisissa aatteissa oli sama väkivaltainen järjestelmä, kuin hänen yksityisessä käyttäytymisessäänkin, puhui siis Templestä ja ihmetteli, että sen vankien vartioiminen oli uskottu vakinaiselle neuvostolle, joka olisi helppo lahjoa, ja kaupunginvirkamiehille, joiden uskollisuutta jo useat kerrat oli koetettu horjuttaa.
»Niinpä kyllä», sanoi kansalainen Morand; »mutta täytyy myöntää, että kaupungin virkamiesten käytös on kaikissa tapauksissa tähän asti todistanut kansakunnan heille osoittaman luottamuksen osuneen oikeaan, ja historia tulee vielä sanomaan, että muutkin kuin kansalainen Robespierre ovat ansainneet lisänimen lahjomaton».
»Ihan oikein, ihan oikein», vastasi kysyjä, »mutta eihän se, ettei jotakin vielä ole sattunut, oikeuta päättämään, ettei sitä milloinkaan tapahdu. Sama pitää paikkansa kansalliskaartiinkin nähden», jatkoi työnjohtaja: »eri piirien komppaniat kutsutaan vuorotellen vartiopalvelukseen Templeen; ja näin tehdään ihan huolettomasti. No niin, ettekö myönnä, että tuollaisessa kahdenkymmenen tai viidenkolmatta miehen komppaniassa saattaisi olla kahdeksan tai kymmenen päättäväistä veitikkaa, jotka jonakin yönä katkaisevat vartiomiesten kaulat ja vievät mukanaan vangit?»
»Ei», sanoi Maurice; »etkö näe, kansalainen, että se on huono keino, sillä koeteltiinhan kolme viikkoa tai kuukausi takaperin käyttää sitä eikä onnistuttu».
»Niin», sanoi Morand, »mutta se tapahtui vain siitä syystä, että yksi noista aristokraateista, joita vartio oli, päästi varomattomasti suustaan sanat hyvä herra puhuessaan en tiedä kenelle».
»Ja sitäpaitsi», sanoi Maurice tahtoen todistaa tasavallan poliisin oivallisuuden, »koska oli huomattu Maison-Rougen ritarin saapuneen Pariisiin».
»Vähäpä tuosta!» huudahti Dixmer.
»Tiedettiinkö, että Maison-Rougen ritari oli saapunut Pariisiin?» kysyi
Morand kylmästi. »Ja tiedettiinkö, millä keinoin hän oli tänne päässyt?»
»Täydelleen.»