»Voi, hyvä Jumala, kansatar», sanoi Maurice, »rakkaus».
»Rakkaus?» toisti Geneviève.
»Aivan varmaan. Ettekö siis tiedä, että Maison-Rougen ritari on rakastunut Antoinetteen?»
Pari kolme miestä ilmaisi epäilynsä nauramalla arasti ja väkinäisesti. Dixmer katsahti Mauriceen ikäänkuin lukeakseen, mitä hänen sielunsa pohjalla liikkui. Geneviève tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä, ja koko hänen ruumiinsa vavahti, mikä ei jäänyt Mauricelta huomaamatta. Kansalaiselta Morandilta läikähti viiniä lasista, jonka hän juuri oli viemässä huulilleen, ja hänen kalpeutensa olisi saanut Mauricen säikähtämään, ellei nuoren miehen koko huomio olisi tällä hetkellä ollut kiintyneenä Genevièveen.
»Se liikuttaa teitä, kansatar», kuiskasi Maurice.
»Ettekö sanonut, että minä naisena käsitän sen? No niin, meitä naisia liikuttaa aina uhrautuminen, vaikka se tapahtuisikin periaatteitamme vastaan.»
»Ja Maison-Rougen ritarin uskollisuus on sitäkin suurenmoisempi», sanoi Maurice, »kun vakuutetaan, ettei hän ole milloinkaan edes puhutellut kuningatarta».
»Luvallasi sanoen, kansalainen Lindey», sanoi äärimmäisten toimenpiteitten mies, »sinä tunnut minusta koko lailla suopealla ritaria kohtaan…»
»Hyvä herra», sanoi Maurice käyttäen kenties tahallaan tätä puhuttelua, joka ei enää ollut käytännössä, »rakastan kaikkia rohkeita ja uskaliaita luonteita, mikä ei estä minua taistelemasta niitä vastaan, silloin kun ne ovat vihollisteni riveissä. Toivon jonakin päivänä kohtaavani Maison-Rougen ritarin.»
»Ja…?» kysyi Geneviève.