»Ja jos tapaan hänet, taistelen hänen kanssaan elämästä ja kuolemasta.»
Illallinen oli lopussa. Geneviève antoi poistumismerkin nousemalla itse.
Samassa löi pöytäkello.
»Keskiyö», sanoi Morand kylmästi.
»Keskiyö!» huudahti Maurice, »jo keskiyö!»
»Kas, tuo huudahdus minua miellyttää», sanoi Dixmer, »se todistaa, ettei teidän ole ollut ikävä, ja panee minut toivomaan, että tapaamme jälleen. Teille on tämä isänmaallinen talo aina avoinna, ja toivon teidän pian huomaavan, kansalainen, että se on myöskin ystävänne talo.»
Maurice kumarsi ja kysyi kääntyen Genevièveen päin:
»Salliiko myöskin kansatar, että tulen uudestaan?»
»En ainoastaan salli, vaan pyydän», sanoi Geneviève innokkaasti.
»Hyvästi, kansalainen.»
Ja Geneviève poistui huoneeseensa. Maurice heitti jäähyväiset kaikille pöytätovereilleen, etenkin Morandille, joka oli häntä suuresti miellyttänyt, puristi Dixmerin kättä ja poistui pää pyörällä, mutta enemmän iloisena kuin surullisena kaikkien niiden tapausten johdosta, jotka, vaikkakin niin erilaiset, olivat kiihdyttäneet hänen mieltään illan kuluessa.