— Pidittekö huolen siitä, että pyörät ja hevosten kaviot käärittiin riepuihin?
— Kyllä.
— Hyvä juttu! Siispä odottakaamme, sanoi viittamies.
— Odottakaamme, vahvisti kapteeni.
Oltiin ääneti. Kului tunti, jonka aikana muutamia viivästyneitä kulkijoita yhä pitemmin väliajoin kiirehti autioituvaa katua pitkin. Harvat ikkunatkin, jotka vielä olivat valaistut, pimenivät yksitellen, ja lopulta pimeys täysin verhosi jo kauan tavoittelemansa alueen, kun sen tarvitsi taistella vain kahta katulyhtyä vastaan, joista toinen oli vastapäätä Pyhän Klaran kappelia ja toinen Baillif-kadun kulmassa.
Jälleen kului tunti. Kaupunginvartio kuului menevän Valois-katua myöten, ja sitten tuli kujanteen vartija sulkemaan portin.
— Hyvä, jupisi viittamies. — Nyt saamme olla häiritsemättä.
— Kunhan hän vain jättää rakastelemisensa ennen päivänkoittoa, murahti sydenpolttaja.
— Jos hän olisi yksin, niin voisi pelätä hänen yöpyvän. Mutta eihän ole luultavaa, että rouva de Sabran pitäisi luonansa kaikki kolme.
— Hm! Hän voi luovuttaa kamarinsa yhdelle ja jättää toiset kaksi uinailemaan pöydän alla.