— Olipa aikakin, mutisi sydenpolttaja, — ikkuna avataan.
Molemmat miehet painautuivat varjoon niin syvälle kuin pääsivät.
Samassa olikin ikkuna avautunut ja toinen husaari astunut ulokkeelle.
— No niin, virkkoi huoneesta ääni, josta sydenpolttaja ja viittamies tunsivat regentin, — millainen ilma siellä on, Simiane?
— Kas, taitaa sataa lunta, vastasi Simiane.
— Mitä! Taitaako sataa lunta?
— Tai vettä, mistä sitä aina tietää, jatkoi Simiane.
— Senkin möllikkö, sanoi Ravanne, — etkö voi erottaa, mitä sataa? ja hänkin pistäytyi ulokkeelle.
— Lopultakaan, arveli Simiane, — en ole oikein varma, sataako mitään.
— Hän on sikahumalassa, huomautti regentti.