— Mutta mitä te minun sijassani sanoisitte madame du Mainelle? tiukkasi eversti.
— Mitäkö sanoisin! Näin minä hänelle lausuisin: 'Armollinen prinsessa, regentin on täytynyt saada vihiä poliisiltaan, sillä hän ei lähtenytkään liikkeelle niin kuin luulimme, ja me näimme ainoastaan hänen elostelijoitaan, jotka juoksivat pakoon.' Silloin Cellamaren ruhtinas virkkaa teille: 'Rakas d'Harmental, meillä ei ole muuta turvaa kuin teidät' ja rouva herttuatar huoahtaa: 'Kaikki ei ole hukassa, koska kunnon d'Harmental on jäljellä', Kreivi de Laval puristaa kättänne, yrittäen hänkin sopertaa teille kohteliaisuutta, jonka jättää kesken, kun hänen kielensä ei ole kerkeä varsinkaan imarteluun leukapielen murskaannuttua. Kardinaali de Polignac tekee ristinmerkkejä; Alberoni noituu niin että laupias Luoja vapisee, ja kaiken kaikkiaan, ensimmäinen yritys tasaantuu siten, ja oman arvonne tunto jää loukkaantumattomaksi. Te palaatte ullakkokamarinne kätköön ettekä pistä nokkaanne ulos moneen päivään, ellette tahdo joutua hirteen. Silloin tällöin minä poikkean sinne vieraisille. Te suotte minulle edelleenkin osuutta Espanjan anteliaisuudesta, koska minulle on tärkeätä elää mukavasti, pysyäkseni reippaalla tuulella, ja sopivan tilaisuuden taas tarjoutuessa me toimitamme sanan niille kelpo miehille, jotka äsken lähetimme matkoihinsa, ja otamme hyvityksemme.
— Niin, sitenhän tietenkin toinen tekisi, myönsi d'Harmental. — Mutta minä — minkäpä sille mahtaa, kapteeni, minulla on tyhmiä aatteita: en osaa valehdella.
— Ken ei osaa valehdella, hän ei pysty toimimaan kunnollisesti, väitti kapteeni. — Mutta mitä näenkään tuolla? Kaupunginvartion pistimet! Herranen aika, tunnen sen hyvin siitä, että se aina saapuu neljännestunnin myöhästyneenä. Meidän täytyy sentään erota. Hyvästi, eversti! Tuossa teidän tienne, jatkoi kapteeni viitaten Palais-Royalin kujalle, — ja minä menen tätä kautta, — hän lisäsi heilauttaen kättään Rue Neve-des-Petits-Champsille päin. — On vain oltava tyynenä, kävelkää pikku askelin, jotta ei epäillä, että teidän pitäisi pistää juoksuksi. Käsi puuskassa tällä tavoin, ja laulellen 'Muori Gaudichonia'.
Ja d'Harmentalin palatessa kujalle kapteeni eteni Valois-katua pitkin yhtä tasaisesti kuin vartiokin, josta hän oli sata askelta edellä, ja lauleskeli niin huolettomasti kuin ei olisi mitään tapahtunut:
Pitäkäämme vainkin puolemme, kyll' Espanja häätää huolemme, sen dublonit ovat kirkasta kultaa, kosolti korvaten Ranskan multaa.
Chevalier poikkesi Rue des Bons-Enfantsille, joka oli sillä välin käynyt yhtä hiljaiseksi kuin se oli ollut meluisa kymmenen minuuttia aikaisemmin, ja Baillif-kadun kulmassa hän näki vaunut, jotka olivat hänen ohjeittensa mukaisesti pysyneet paikallaan. Ovi oli odottavasti avoinna, astuinlaudan ääressä seisoi lakeija, ja ajopukilla istui kuski.
— Arsenaaliin, käski chevalier.
— Se on turhaa, lausui ääni, joka säpsähdytti d'Harmentalia. — Minä tiedän, kuinka kaikki kävi, koska olin katsojana, ja ilmoitan asianomaisille. Vierailu olisi tällä hetkellä vaarallinen kaikille.
— Kas, tekö, abbé! sanoi d'Harmental yrittäen tuntea Brigaudia liverissä, johon hän oli laittautunut. — No, teettekin minulle todellisen palveluksen, käyttämällä suunvuoroa minun sijastani. En tiedä mitä kummaa sanoisinkaan!